Hunaja, 300g lasipurkki

6,50


Olemme saaneet vuoden 2024 kesän hunajat purkitettua ja myyntiin. Hyvin pieni erä vuoden 2024 hunajasatoa. Kesä 2024 oli kovin vaikea mehiläisille. Alkuvuotena piinasi pitkään jatkunut ja kolmeen kertaan yllättänyt takatalvi. Pakkasista ja lumisateista siirryttiin suoraan liialliseen kuivuuteen ja voimakkaaseen helteeseen. Juhannukseen mennessä kaikki kukinnot oli kukkinut kuivana. Mesi ei noussut kukintoihin metsäpalovaaraan johtaneista kuivuuksista johtuen. Näyttäisi tänä vuonna olevan hyvin pieni sato koko Suomessa. 
 

Todella pieneksi jäänyt hunajasato on tänä vuonna niinsanotusti monikukkahunajaa, lähinnä juhannuksen aikaan kukkineita pieniä ketokukkia. Määrä tosiaan heikko, mutta maku on miellyttävä. Aromi on melko mieto, mutta keskipaletissa mukavaa paahteisuutta ja umamisuutta. Mielestäni sopii erityisen hyvin nautittavaksi marjojen kanssa, etenkin puolukan voimakasta makua yhdistävä. Teenystävät ja suoraan lusikalla purkista nauttivat eivät varmastikaan pety tähän hunajaan.

Kuten aiempien vuosien satoa, myös tämän vuoden makua ovat kaikki hunajaamme maistaneet kehuneet kovasti ja suurin osa on tullut ostamaan lisääkin.

Hunajamme on käsittelemätöntä, se on lingottu, siivilöity, vaivattu hienokiteiseksi ja purkitettu. Varsinkin amerikkalaiset puhuvat tällöin yleensä ns. raakahunajasta (Raw Honey). Kaikessa toiminnassamme tärkeää on käsintehty laatu suoraan tilalta myytävänä. Hunajaa ei missään käsittelyn vaiheessa kuumenneta juoksevaksi, koska tuolloin hunajasta häviävät sen ainutlaatuiset terveysvaikutukset. Hunajassamme on tallella kaikki luonnon tärkeät raaka-aineet, kuten ripaus siitepölylä, propolista ja mehiläisvahaa.
 
Hunajantuotannossa emme käytä lainkaan teollisia vahapohjukkeita. Meidän mehiläisemme arvostavat luonnollista pesämallia, ns. ylälistapesää, jolloin mehiläiset saavat vapaasti rakentaa mehiläisvahakennoston ja säädellä kennostoa säiden ja vuodenaikojen mukaan. Asiakkaamme arvostavat herkullisen tuoretta, kesän vaihtelevaa kukkaishunajan makupalettia.
 
Hunajallemme on myönnetty Hyvää Suomesta -laatumerkintä. Sinetti hunajapakkauksessamme kertoo, että tuotteemme on 100-prosenttisesti suomalainen korkealuokkainen, aito luonnontuote, tehty käsityönä asiakkaillemme tilamyyntiä tuottajalta!
Selaa tätä tuoteryhmää: Hunajaa, propolista ja siitepölyä, osta mehiläistarhaajalta